Vesiversot vol. 2

Kokeilu, johon en itsekään uskonut. 

Otin talteen pari risua taannoiselta vesiversojen leikkuurupeamaltamme. 

Pistin kuolleenoloiset kepakot maljakkoon 

ja unohdin ne sinne pariksi viikoksi. 

Kyllähän tiedän, etteivät ne kuolleita olleet, 

mutta silti riemastus oli suuri, kun oksien päähän

alkoi ilmestyä silmuja. 

Kuvitella saattaa, mitkä tunnelmat olivat, 

kun tajusin, että ne oksathan alkavat kukkia!

... Niin, se kevät....

Sehän tuli viime viikolla oikein rytinällä. 

Kunnes päätti taas vetäytyä. 

Yöllä oli satanut puuterilunta viitisen senttiä. 

Ja pakkasia luvassa. Byä-äh-hääääää!

Tontti oli täynnä lumikelloja. 

Sinne ne nyt sitten hautautuvat.

Maalailua ja tuunausta

Viime päivät on litissyt ja lotissut. Kevät yrittää parhaansa. 

Mutta loppuviikoksi taas kylmenee, joten ei auta muu kuin

odotella ihan rauhassa mökille pääsyä. 

Aikaa olen tappanut tuunaamalla, maalaamalla ja ompelemalla.

Verannan verhot valmistuvat verkkaiseen. 

Huonekalut (mm. pari tuolia ja kukkapylväs) 

saavat valkoista maalia pintaansa. 

Tykkään kovasti Jeanne d'Arc Livingin Vintage -maalista. 

Kuuluvat luokkaan mattaiset kalkkimaalit. 

Ovat tuunaajan unelmia: kauniita puuterisia sävyjä, 

kuivuvat nopeaan ja tarttuvat melkeimpä mille tahansa pinnalle.

Olen maalannut jopa muovia ja "painanut" kangasta. 

Uskoisin kaikkien kalkkimaalien toimivan suunnilleen samoin.

Mökin irtaimistona meille siirtynyt pieni lamppu

oli ihan sievä sellaisenaankin, mutta juuri sopivan 

kokoinen uhri tuunausintoni alkuun. 

Maalasin jalan tummahkolla French Grey -sävyllä. 

Varjostimen päällystin valkoisella pellavakankaalla. 

Tykkään kovasti sen kaunista kirjoituksesta. 

Kankaan liimasin kylmän viileästi vanhan päälle. 

Reunaan pingotin vielä vanhan pitsinpätkän. 

Pyykkipojat toimivat mainioina apupoikina kiinitysvaiheessa. 

Vesiversot vol.1

Ensin se oli tulevinaan. Herätti meidät innokkaimmat.

Mutta sitten kevät kainostui, ja perääntyi. 

Öisin pakastaa parilla asteella, niin että päivän on täysi työ saada edes jotain sulamaan. 

Mutta ahnaasti kasvit ottavat vastaansa vähäisetkin auringonsäteet. 

Nämä valkoitset "mitkä-lie" 

(edit: arvelin hätäpäissäni skilloiksi, mutta lumikellojahan ne, vai?) 

löysin orapihlaja-aidan alta.

Minulla oli aikaa tutkiskella aidan alusia sillä aikaa, kun isäntäitte kiipeili puussa. 

Tikkaat pysyivät tukevasti routaisessa ja (vähä)lumisessa maassa.  

Pihallamme kasvaa yksi ainoa vanha omenapuu. Saattaa olla Huvitus. 

Se lienee jököttänyt paikallaan puutarhan perustamisesta asti. Tahtoo sanoa vuodesta 1946. 

Toinen, kenties Valkeakuulas, on kauempana. Se on vielä nuori. Valitettavasti ns. vapaan kasvatuksen saanut. Omppuja se jo tuottaa, mutta oksastolle ei ole tehty mitään. 

Kasvavat kaikki ylöspäin vailla kunnollista latvaa. 

Saapa nähdä saanko siitä muotovaliota enää lainkaan. 

Vanha puukin on saanut vuoden verran kasvatella vesiversojaan. Latvus on kovin, kovin tuuhea ja varjoaa sen mukaisesti. Kylänvanhempien neuvoja kuunnellen kävimme risujen kimppuun heti, kun laskimme, että nyt on "pahimmat yöpakkaset" ohi. Kuuluu joku siistineen puunsa jo joulukuussa, ja tähän aikaan vuodesta käy kuulema jo suorastaan kuhina omenapuiden kimpussa. Ei kuulunut kuhinaa kyseisenä sunnuntaipäivänä. Yksin saimme touhuta. Työn tehtyämme (okei, pari oksaa jäi yksinkertaisesti ulottumattomiin. Niille keksitään suunnitelma B), tunsimme jälleen "vuoden tulokas"-mielihyvää, sillä nopea vilkaisu naapureihin osoitti, ettemme suinkaan olleet viimeisinä puuvanhuksemme kimpussa. 

Versoo, versoo sitä naapureillakin. 

Isäntäitte leikkasi uunituoreilla Fiskarsin oksasaksilla ja minä noukin oksat siistiin pinoon. Kuuluu tulevan jossain vaiheessa lava, jonne ne voi sitten viedä, 

ettei tarvitse sorttiasemalle saakka lähteä. 

Siinä noukkimisen lomassa tosiaan oli aikaa tutkailla pensaiden alusia ja törrötteilijöitä. 

Jälleen kylänvanhempien neuvosta jätin suurimman osan perennoja törröttelemään talven yli. Vadelmapuskat perkasin, sillä niitä rajalla riittää. On edes yksi työ keväällä vähemmän. 

Noiden talventörröttäjien kimppuun sitten seuraavaksi. 

Ruusupensaiden juuren, muuten, heittelin lunta. 

Ajattelin, että suojaa hieman kevätauringon liialta lämmöltä. 

En sitten tiedä, oliko ajatus hyvä vai huono.