Ensin se oli tulevinaan. Herätti meidät innokkaimmat.
Mutta sitten kevät kainostui, ja perääntyi.
Öisin pakastaa parilla asteella, niin että päivän on täysi työ saada edes jotain sulamaan.
Mutta ahnaasti kasvit ottavat vastaansa vähäisetkin auringonsäteet.
Nämä valkoitset "mitkä-lie"
(edit: arvelin hätäpäissäni skilloiksi, mutta lumikellojahan ne, vai?)
löysin orapihlaja-aidan alta.
Minulla oli aikaa tutkiskella aidan alusia sillä aikaa, kun isäntäitte kiipeili puussa.
Tikkaat pysyivät tukevasti routaisessa ja (vähä)lumisessa maassa.
Pihallamme kasvaa yksi ainoa vanha omenapuu. Saattaa olla Huvitus.
Se lienee jököttänyt paikallaan puutarhan perustamisesta asti. Tahtoo sanoa vuodesta 1946.
Toinen, kenties Valkeakuulas, on kauempana. Se on vielä nuori. Valitettavasti ns. vapaan kasvatuksen saanut. Omppuja se jo tuottaa, mutta oksastolle ei ole tehty mitään.
Kasvavat kaikki ylöspäin vailla kunnollista latvaa.
Saapa nähdä saanko siitä muotovaliota enää lainkaan.
Vanha puukin on saanut vuoden verran kasvatella vesiversojaan. Latvus on kovin, kovin tuuhea ja varjoaa sen mukaisesti. Kylänvanhempien neuvoja kuunnellen kävimme risujen kimppuun heti, kun laskimme, että nyt on "pahimmat yöpakkaset" ohi. Kuuluu joku siistineen puunsa jo joulukuussa, ja tähän aikaan vuodesta käy kuulema jo suorastaan kuhina omenapuiden kimpussa. Ei kuulunut kuhinaa kyseisenä sunnuntaipäivänä. Yksin saimme touhuta. Työn tehtyämme (okei, pari oksaa jäi yksinkertaisesti ulottumattomiin. Niille keksitään suunnitelma B), tunsimme jälleen "vuoden tulokas"-mielihyvää, sillä nopea vilkaisu naapureihin osoitti, ettemme suinkaan olleet viimeisinä puuvanhuksemme kimpussa.
Versoo, versoo sitä naapureillakin.
Isäntäitte leikkasi uunituoreilla Fiskarsin oksasaksilla ja minä noukin oksat siistiin pinoon. Kuuluu tulevan jossain vaiheessa lava, jonne ne voi sitten viedä,
ettei tarvitse sorttiasemalle saakka lähteä.
Siinä noukkimisen lomassa tosiaan oli aikaa tutkailla pensaiden alusia ja törrötteilijöitä.
Jälleen kylänvanhempien neuvosta jätin suurimman osan perennoja törröttelemään talven yli. Vadelmapuskat perkasin, sillä niitä rajalla riittää. On edes yksi työ keväällä vähemmän.
Noiden talventörröttäjien kimppuun sitten seuraavaksi.
Ruusupensaiden juuren, muuten, heittelin lunta.
Ajattelin, että suojaa hieman kevätauringon liialta lämmöltä.
En sitten tiedä, oliko ajatus hyvä vai huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olet löytänyt Villa Siniselle, ihanaa!
Jätä ihmeessä viestiä 😊