Verhot verannalle

Saapa nähdä, toteutuuko verannan valkoiseksi maalaaminen tänä kesänä. Siis löytyykö puuhaan edes aikaa. Mäntypuinen veranta pitää pohjamaalata ainakin kaksi kertaa ennen varsinaista maalia, ettei oksakohdat ala puskea maalin läpi.

Kulmasohvan saimme kahdesta Askon puusenkistä sahaamalla yhden käsinojista pois. Senkeissä on mukavasti säilytystilaa. Istuinpatjaa kovat senkit "huusivat", joten ompelin sellaiset. Tietysti irroitettavat ja pestävät.
Eihän tuolla multaistumiselta mikään säily!

Ajattelin ensin odotella verhojen kanssa, kunnes maalausoperaatio on ohi. Mutta pakkohan näitä oli "mallata", jopa ennen ikkunaluukkujen poistoa. Kiire, kiire.

Verhot ompelin ohuesta pellavasta. Iso pitsi on perintöä ja pienemmät kaupasta ostettuja.

Isoin on laskosverho, sillä auringonporotukselta ja uteliaiden kyyläämiseltä pitää joskus voida piiloutua. Veranta kun on lähes "näyteikkuna". Sivuverhoihin hain "vanha lakana" ilmettä. Se onnistui melkein liiankin hyvin. Nyt ne roikkuvat melkoisen huolimattomasti. Kokonaisuus valitettavasti "paistaa" vasten männynkellertävää seinää. Mutta jos tuohon kuvittelee valkoisen taustan?

Kivasti leikkii aurinko pitsin läpi. Tykkään.

Kelpaa kahvitella :-)

Tapahtuu tapahtuu

Mulla on (valheellinen) tunne, että kaikilla muilla tonteilla tapahtuu nyt paljon enemmän kuin meillä. Esimerkiksi: "Puutarhassani on vain kaksi krookusta, kun naapurilla on vaikka kuinka paljon"

Ei pidä paikkaansa. Mulla on vain kaksi (toinen on liila), mutta naapurilla ei yhtään.


Tai, "Nyt ei tapahdu mitään uutta. Ei mitään uusia kasveja" 

Ei pidä paikkaansa. Kasvimaallekin, lavojen ulkopuoliseen, avoimen mullan alueeseen, ilmestyi mötti poikineen, minkä seurauksena paikka julistettiin suojelualueeksi. 

Kaikista kamalista syksyisistä kidutustoimistani huolimatta mullasta työntyy raparperi. Just oikeeseen kohtaan. Olin vähän salaa toivonut, että se olisi säilynyt hengissä, ja suunnitellut lavatarhan mallinkin sitä silmällä pitäen. 

Jee. Raparperi oli syksyllä hervoton. Varmaan isoäidinaikainen yksilö. Nyt sillä on säädyllinen paikka keittiötarhassani


"Kevät ei etene yhtään. On niin kylmäkin" 

Ei pidä paikkaansa. Etenee se. Pistä lasit päähäs ja kato. 

Siirtolapuutarhassamme on oikea, hunajaa tuottava mehiläisyhteisö, jonka jäsenet ovat ahkerasti työskennelleet meilläkin. Aloittivat lumikelloista (jotka nyt alkavat lakastua) siirtyen seuraaviin kukkijoihin, skilloihin. Niitä on sinisenään nurmikolla, vadelma-aidoissa ja jonkin verran kukkamaallakin. Niin kuin on sitä mukulaleinikkiäkin. Raakasin niitä kovalla kädellä kukkamaasta, sillä ne jos jotkin peittävät alleen ihan kaiken.

"Me ei ehditä eikä saada nyt mitään aikaiseksi"

Haistnyjokukkasii! Viime viikonloppuna tapahtui roppakaupalla. Mm. rakennettiin verantaa kiertävän kivetyksen loppuosa. Ihan ite. Se puuttui jostain syystä, mutta onneksi tontilta löytyi sopivat kivet jatkoksi. Tässä lopputarkastaja työssään. Totesi, että "hyvä tuli". 

Eilenkin saatiin puoliaitaa jo pystyyn parissa tunnissa. Tänään jatketaan ja bonuksena saatetaan riisua ikkunaluukutkin. Sitä paitsi tontilta on hävinnyt kilokaupalla puu- yms. romua. Tosin tuolla kompostin kupeessa on vielä toinen puolisko.

Aidan funktio on pitää tuo meidän lopputarkastaja ihan pihapiirissä, eli pois kasvimaalta, kompostista, naapureita haukkumasta jne. Samalla tarkoitus on luoda ns. "potager tunnelmaa". Saa nähdä. Kyllästetty aita maalataan vasta seuraavana suvena. En tiedä vielä minkä väriseksi. Onko valkoinen liian kova? Tuohon isoon ruukkuun ajattelin laittaa krassia, jotta se voisi kiipeillä aidalla. Jo on akalla haaveet!

Eli kyllä siellä tapahtuu. Pikku hiljaa, mutta tasaisesti.

Mukulaleinikki

Muistan nyt harvinaisen selvästi edellisen omistajan sanat: "keväällä kasvaa sitten joka puolella keltakukkaista mukulaleinikkiä. Kitke pois sieltä, mihin et halua." Muistan ajatelleeni, ettei pieni keltainen kukkanen varmastikaan huono ole. Ei varmaan juu, mutta kyllä sitä kohta on joka paikassa!

Sitä on siis ihan oikeasti kaikkialla.....

Ystäväni wikipedia kertoo taas tarinaansa: "Mukulaleinikki (Ranunculus ficaria, syn. Ficaria verna) on hyönteispölytteinen, keltakukkainen kasvi, jota käytetään myös puistoissa ja puutarhoissa maanpeitekasvina. Kasvin tyvessä maan alla on varsinaisten juurien lisäksi mukuloita, jotka ovat nuijamaisesti turvonneita juuria. Näihin edelliskesänä kerätyn vararavinnon turvin se kukkii varhain keväällä. Kasvi leviää pääasiassa suvuttomasti mukuloiden ja itusilmujen avulla, sillä pähkylät ovat tavallisesti kehittymättömiä".

Sama yksilö kukkineen päivineen vasemmalla auringon lämmössä ja oikealla "takki päällä" kylmällä säällä. 

Ja sitten tuleekin mielenkiintoinen seikka: "Mukulaleinikkiä on ainakin Ruotsissa käytetty pienissä määrin keväisin salaatin tapaan lievästä myrkyllisyydestä huolimatta. Keitetyjä, kuivattuja ja jauhettuja juurimukuloita on myös käytetty hätäravintona.Viikunan muotoa muistuttavia juurimukuloita on keskiajalla käytetty rohtona muun muassa peräpukamien hoitoon ".

Eli siis voisin a) myrkyttää vieraitani mukulaleinikkisalaatilla, b) laittaa lapselleni hätäravintoa eineksien sijaan, ja c) hoidella peräpukamat veks, jos olis.     Hmmm.... kitkeä vaiko eikö?

No ainakin se lähtee kasvimaalta; pois ruohosipulini kimpusta!

Uusi tuttavuus

Kevätkukkijoiden joukkoon ilmestyi pari viikkoa sitten tällainen rääpäle.

Tuskin edes huomasin. Koska olen luvannut antaa kaikkien kukkien kukkia (paitsi voikukka, sorry), jätin rauhaan.  Viikon päästä se oli varttunut ja voimistunut.

Edelleen kuitenkin lakosi pitkin maata. Toisin kuin varjossa, mökinvierustalla oleileva sukulaisensa

En ole moista lajiketta koskaan nähnyt, joten sherlokkiholmesina päätin ottaa selvää. Kuukelointi kannatti, löysin hänelle nimen: Pystykiurunkannus (Corydalis solida, syn. C. bulbosa, C. laxa)

Wikipedia apuun: "Pystykiurunkannus on aikaisin keväällä kukkiva monivuotinen ja myrkyllinen emäkkikasvi. Se kasvattaa keväällä mukulamaisesta juuresta matalan varren, joka kukkii sinipunaisin kukin ja kuihtuu varhain. Lajia tavataan luonnonvaraisena erityisesti Keski- ja Itä-Euroopassa Pohjoismaiden eteläosaa myöten. Suomessa se on lähinnä maan eteläosassa kasvava lehtokasvi, joka on tunnettu myös koristekasvina."  

Eipä kait se sitten mikään ihme ole, jos lehtokasvi lamoilee aurinkoisessa kukkapenkissäni. 

Tänään tuo kukkapenkkiyksilö olikin jo näin virkeä! 

Ilmeisesti sateinen ja kylmä sää on tälle lehtokasville mieleen. Näitä on nyt sitten ilmestynyt muuallekin puutarhaan. Aika vaatimaton, sanoisin, mutta kauniit lehdet.

Pulassa?

Taidan olla pulassa.
Pussin kyljessä luki "itämisaika 5 - 15 vuorokautta", mutta eihän pessimisti sellaista usko.

Viime keskiviikkona laitoin köynnöskrassin siemeniä multiin ja kului tasan 5 vuorokautta,
kun jo ekat versot pukkasivat näkyviin.

Njaa, nämä ovat varmasti aivan yhtä kiinnostavia kuin kaikki muutkin vieraat vauvakuvat.
Yritä nyt siinä sitten vakuutella yhdennäköisyyttä! Lajike on Jewel of Africa. 

"Istuta ulos, kun hallanvaara on ohi". Sehän on vasta joskus kesäkuussa! Juhannuksenakin voi tulla räntää. Ja maailmanloppukin varmaan on lähellä (hmm...).

Rauhoitutaan ja lopetetaan hyperventilointi. Vaikkakin pikkuruiset kovasti kohottelevat kohti valoa (siis ovat oikeasti vinossa ikkunan suuntaan), ihan vielä ei tarvitse mökille kuskata. Antaa nyt tulla pari muutakin lehtiparia. Ensi viikonloppuna on kuitenkin suunnitteilla ikkunaluukkujen purku, joten sitten onkin hyvät kasvuolosuhteet:
on valoa ja sopivaa viileyttä.

Postilaatikko

Konkreettisesti, nyt tuntuu siltä, että olemme asettautuneet taloksi. 

Talvisäilössä ja maalauksessa ollut postilaatikko pääsi paikalleen. 

Huvittavaa, miten ylpeänä sitä töllistelin. 

Ja ylpeä olen siitäkin, että muistin asetella sen paikalleen, 

ennen kuin komitealta käsky kävi.

Jokaisella tontilla pitää olla postilaatikko. Piste. 

Syksyllä sieltä löytyi vain pizzerian mainos, mutta 

uskon, että kesä 2016 tulee olemaan satoisampi.

Postilaatikon maalasin Tikkurilan sävyllä 607X. 

Se on tarkoitus olla myös Villa Sinisen tuleva väri. 

Mitä nää on?!?

Hitsinplitsi, kun ei millään malttaisi odottaa taimenpoikasten varttumista. Lähes päivittäin käyn kykkimässä kukkamaalla arvuuttelemalla, mitä mullasta puskevat kasvit oikein ovat.
On turhauttavaa, kun ei tunnista.

Pörrölehtinen näyttää vähintäänkin epäilyttävältä! Rikkaruoho? Joku takiainen?

Ei voi poistaa. Ei löydy raskauttavaa todistusaineistoa eikä silminnäkijälausuntoa.

Käytävän toisella puolella tökkää esiin isoja punaisia silmuja. Epäilyttävästi siinä kohtaa, missä pitäisi olla pioni. Toivon, vaikken usko (ja kerron kun tiedän). Pioni kuuluu ehdottomaan suosikkikastiin. 

Näitä sinisiä on nyt paljon. Paljon enemmän kuin pari päivää sitten. 

Niin muuten, tuossahan on ihan samoja punaisia silmuja. Ja jossain tuossakin pitäisi olla Pioni....

Ensimmäinen auenneista sinisistä jäi valvontakamerani haaviin. Kas tässä. Kuka tunnistaa?

Kyllä mä nyt väittäisin, että tämä on Scilla, 

Scilla siberica, eli Idänsinililja / Siperiansinililja

Wikipedia tietää sen olevan monivuotinen, hyönteispölytteinen sipulikasvi parsakasvien (Asparagaceae) heimossa, joka on aiemmin luokiteltu kuuluvaksi vaihtelevasti liljakasvien heimoon (Liliaceae) tai hyasinttikasvien (Hyacinthaceae) heimoon. Se on pieni sinikukkainen kasvi, joka kukkii aikaisin keväällä ja leviää helposti laajoiksi matoiksi puistoissa ja puutarhoissa. 

Näkyi jossain keskustelupalstalla käydyn kiivasta keskustelua siitä, onko se kiva kukkapenkissä vai ei. Itse sanoisin tässä vaiheessa, että on kiva. On kovin vaikea uskoa väittämää, että se tukahduttaisi alleen muita perennoja. Siis, esimerkiksi mun metrinmittaiset syysleimut! Tämä kevään kukkija on tuskin 10 cm. Kirjattakoon tämä mielipide nyt tähän, jotta voidaan myöhemmin olla asiasta toista mieltä.

Tuon (yllä olevan) tunnen, koska siinä on se lappu. Kaivoin Ritarinkannuksen kylmän viileästi ylös ennen kuin tein paikalle katekäytävän ja siirsin tämän yksilön kukkapenkkiin lähelle lipputankoa. Ainakaan vielä se ei ole huomannut muuttoa tai sitten on siitä hyvillään. Lehtiä ainakin on tullut parissa päivässä rutkasti lisää. 

Melkein mahallani maaten otin kuvan avonaisista Lumikelloista, jotka paistattelevat päiväänsä portin pielessä.  Nyt näkyy hienosti tuo kaunis, vihreä keskiosa kellosta. 

Vielä ei näy minkäänlaista lakastumisen merkkiä Lumikellopopulaatiossani. Hyvä niin. 

Lisää Mårbackaa

Viikonlopun vierailtamme sain (saimme) tuliaisiksi kaksi aivan ihanaa pienoisansaria! 

Niistä pienempään laitoin tänään kolme Mårbackan oksaa taimettumaan. 

Mamma Mårbacka

Emothan ostin jo helmikuun lopulla Plantagenista ja tuolloin katkoin heti 

kaksi oksaa taimiksi. Ne ovat lähteneet hienosti alkuun. 

Tosin tänään huomasin, että sekä emot että isoveljet 

kurottavat epätoivoisesti kohti valoa.

Itäinen keittiönikkunani ei siis riitä, vaikka aamuaurinko välillä porottaakin. 

Potrat isoveljet. Alkuun taimissa oli vain viisi lehteä

No kohta koko Mårbackan perhe muuttaa mökille. Jahka saadaan talviluukut ikkunoista, 

on siellä mukavan viileää, mutta ah, niin aurinkoista lymyillä tuvassa 

ennen kuin aloitetaan ulkoiluharjoitukset. 

Nämä kolme pikkusiskoa toivottavasti juurtuvat nopsaan, niin pääsevät mukaan. 

"Makaronilaatikot" eivät näytä kovin kauniilta, mutten keksinyt tähän hätään muitakaan aluslautasia

Olen vallan ihastunut näihin lasisiin "koppiin"!

Laitoin tänään likoamaan tuoksuherneen ja intiankrassin siemenet, joten huomenna ne pääsevät vuorostaan multiin, isomman ansarin suojaan. 

Lavatarha vai potager?

Populaaria nyt kaikki lavatarhat ja potagerit, eikö?

Totta kai haluaisin ranskalaistyyppisen, muotoillun hyötypuutarhan, 

jossa olisi sikinsokin, mutta tarkkaan harkiten vihannesta ja kukkasta. 

Olisiko kuitenkin soveliaampaa puhua suomalaisittain lavatarhasta?

No ei, kyllä me nyt vaan hienostellaan. Tosin puhekielessä kyseinen maatilkku

muuttuu meidän perheessä helpon luonnikkaasti "pottakeriksi".

Sunnuntaina kävimme hankkimassa 6 x 60 litraa puutarhamultaa, 

5 x 50 litraa katehaketta sekä rullallisen katekangasta. 

Mukaan lähti myös etanaesteet aiemmin ostamiimme lavakauluksiin

sekä hallaharsoa. 

Ei oikein mahtunut enempää...

Sitten puuhiin. Lapio upposi jo ihan koko syvyydeltä maahan ja

isäntäitte kauhoi kasvimaan ylimääräisen mullan kasaan aidan viereen. 

Minä korjasin satoa: juurakon, kepakon, kiven jne. palasia ja silottelin 

maata. "Sä et voi pelastaa joka-ainoaa kastematoa", kuului jossain vaiheessa. 

Ilmeisesti olin taas puhellut niille ääneen. 

Kun multa-alue oli tasattu ja tampattu sekä nurmikkoa käännetty tarpeelliselta matkaa, 

levitimme katekankaan koko matkalle ja asettelimme lavakaulukset mittanauhan 

tarkasti. Eihän se alue mikään asfalttikentäntasainen ollut, joten hiukan on 

laatikot kallellaan. Juuri sopivasti meikäläisen potageriin. 

Kaksi laatikosta on kaksikerroksisia ja kaksi matalaa sorttia. 

Rikoin katekankaaseen kulkuväylät kastemadoille. 

Pohjalle levitimme "vanhat mullat" kastematoineen ja päälle "kaupan mullat". 

Sattuipa niin, että  siirtolapuutarhassa kiertänyt hevosenpaskakauppiaskin 

pysähtyi aidanviereen ja saimme tilaisuuden ostaa häneltä luonnon omaa lannoitetta. 

Sitä en taida keittiöpuutarhaani pistää, mutta oivaa kamaa muualle?
Kaupan multasäkit osoittautuivat olevan jäässä. Kippasimme ne kuitenkin lämpiämään laatikoihin. Näyttää siltä, että korkeampiin laatikoihin täytyy vielä hakea pussilliset lisääkin. 

Jahka ostomullat ovat sulaneet, aion laittaa hallaharson suojaamaan 

"lentäviltä rikkaruohoilta". Koskahan ne alkavat lentää?

Laatikoiden asetuttua paikoilleen, oli katteen vuoro. 

Simsalapim, potagerin perustukset olivat valmiit. 

Aidan viereen jäi vielä kohta, jossa  raparperi jo aloitteli aktiviteettiaan. 

Sille multapläntille voisi pistää lisäksi vaikkapa lehtikaalia. 

Katealue loppuu tulevan koira-aidan kohdalle. Laatikoiden välissä oleva pääkäytävä
on 70 cm (mahtuu mainiosti kottareilla) ja sivukäytävät ovat 50 cm.

Kasvimaalta otin talteen ruohosipulikasvuston, jonka asettelin kahteen laatikoon.

 Lupasin niille uuden kodin olevan vähintäänkin yhtä lämmin kuin aiempi. 

Sitten olikin taas aika katsastaa tilukset, eli pistää nenä lähes multiin 

ja tiirata, mitä sieltä on tulossa. 

Tätä tummahkon sinistä on paljon. 

Missioni on selvittää, mikä sen nimi on. Melkein luulen tietäväni, mutta...

Tässä pukkaa sotilaallisessa rivistössä helmihyasintit, 

jotka ihan itse ehdin syksyllä istuttaa. 

Tiedän (nyt), ettei sipulikukkia kannata riveittäin istuttaa, vaan rypäs olisi parempi. 

Lupaan kaivaa heidät ylös ja asetella paremmin. 

Ja näistä sinisistä  en vaan saa tarpeekseni! 

Ihania ovat. Jokunen kasvaa puutarhassakin, mutta suurin joukkio aidan 

ulkopuolella ohikävelijöiden iloksi. 

Tasaiseen tahtiin sieltä kuuluukin "oih, katso noita sinivuokkoja!"

Lisää kaivauksia ja kasveja

Piti viettää siivouspäivä, mutta löysin itseni palstalta. 

Upea, aurinkoinen ja vieläpä lämmin päivä. 

Jatkoin arkkeologisia kaivauksiani. Nauroin itselleni, 

sillä aina kun repimäni ruohomättään alta paljastui kastemato, 

puhelin sille lempeästi ja kehotin kaivautumaan 

äkkiä takaisin maahan. Ja ne tottelivat!

Nopeita poikia.... tai tyttöjä. Tunnustan, etten tiedä

kastematojen suvunjatkamismetodia. 

Tässä (toistaiseksi?) viimeinen "ennen ja jälkeen" -kuva laattojen kaivelusta. 

Paljastaa hienosti myös auringon siirtymisen paikasta A

paikkaan B työni edistyessä. 

Hommien ja kahvitauon jälkeen siirryin katsastamaan tiluksia. 

Tässä vaiheessa pitää sanoa, että likinäköisyydestä on todellista

haittaa maatalouspuuhissa. En useinkaan viitsi käyttää laseja, 

mikä kostautuu sillä, etten tunne naapureita enkä näköjään 

löydä taimiakaan. Ensi vilkaisulla en hahmottanut oikein

mitään kukkapenkistäni. Valokuvat, ja varsinkin niiden suurentelu,

auttoivat kummasti. 

Enintä osaa pienistä taimista en tunnista edelleenkään. 

Viitettä antaa hieman pinnallepukkauspaikan vertaaminen

syksyllä ottamiini kuviin, mutta antaa nyt sitten kaiken vaan

kömpiä esiin. Katsotaan sitten myöhemmin, mikä niistä onkin

rikkaruoho. 

Tämä yksilö toivottavasti on se, mitä maahan jätetyssä taimilapussa lukee. 

Jaloritarinkannus. Muita lappusia en valitettavasti löytänyt.

Kasvaa muuten sitten erinomaisen tyhmässä paikassa tulevaa pottageriani ajatellen,
joten ei auta muu kuin siirtää se muualle. Mitenköhän se tehdään?

Ja seuraavaksi hieno esimerkki siitä, että silmät eivät ole vielä harjaantuneet.

En siis tiedä, mikä tämä punertava taimi mahtaa olla, mutta

katsopas vain kaveria, joka sen vieressä nököttää. 

Eikös tuo ole voikukka? Taraxacum officinale oikein virallisesti.

Huomasin veijarin vasta kuvaa suurentaessani. 

Hyvä, etten hetioitis lähtenyt takaisin palstalle sitä kitkemään. 

Nätti kukka, muttei kuulu mun puutarhaan. 

Loppuun vielä pari haaveilukuvaa eilisiltä messuilta. 

Kävin Messukeskuksen kevätmessuilla toteamassa, että kaikkea ihanan kivaa olisi tarjolla. 

Olen kovasti yrittänyt löytää sopivaa kasvihuonetta, joka täyttäisi Helsingin kaupungin rakennustapamääräykset siirtolapuutarhatonteille. Ongelmaksi on osoittautunut se, ettei ansari saa olla yli 220 cm korkea. 

Kasvimaan mittauksia

Sää pilvistyi, kevät jähmettyi. Ainakin puutarhassani.

Vielä jäljellä olevat lumikikkarat ovat jääneet nurkkiinsa ja maa on horroksessa.

Ehdin tässä vaiheessa jo riisua häkkyräaidan kasvimaan ympäriltä
ja poistamaan suurimman osan "rautaa" törröttäjien ympäriltä. 

Toisaalta lumenjäänteet ja routa paljastavat kätevästi sen, mihin aurinko pääsee lämmittämään. Miten kasvilavat kannattaa sijoittaa. 

On kuulemma puolivarjossakin viihtyviä vihanneksia ja sen semmoisia.

Ja sitten on niitä, jotka todellakin tykkäävät auringosta. 

Huomaathan puoliksi esiinkaivetun kiveyksen etualalla :-) Sekin homma jatkuu vielä yhden sivullisen. 

Kävin siis tänään mittailemassa tulevan kasvimaan paikkaa. 

Mittailu yksin ei ole aivan helppoa. Otin avuksi laudanpätkiä 

ja kivenmurikoita hahmottaakseni mittailujani.

kate - lava - kate - lava - kate- lava. Usko edes huviksesi!

Tarkoitus on rakentaa lavakaulustarha suurinpiirtein nykyisen kasvimaan päälle ja hieman ylikin, leventää samalla hiukan kukkamaata nurmikolle päin ja rajata aikaansaannos pienellä, kääpiömäyräkoiran estävällä aidalla. Ja poistaa kaikki tsiljoonaa rautahäkkyrää. 

Tontilla tuntuu olevan varsinainen "rautaa rajalle" -meininki. 

Ymmärrän; kanit ja rusakot. Ja ilmeisesti myös isompien kasvien tuennat, 

mutta silti moninkertaiset häkkyrät käyvät hermoilleni. 

Pitää olla joku muu ratkaisu (sanoo keltanokka tässä vaiheessa....)!

Nyt pitää mainita, että ensitöiksemme syksyllä asensimme tonttia ympäröivän....

HÄKKYRÄAIDAN! 

Jotta mäykkymme saa vapaasti juoksennella tontin rajojen sisäpuolella. 

Etukäteen murehdin, miltä tämä uusiohäkkyrä näyttää kaikkien vanhojen lisäksi, mutta sinnehän se hävisi samantien orapihlaja-aidan uumeniin. 

Ei näy, vaikkei ole aita edes lehdessä. 

Samalla kun koiramme ei pääse "ulos", ei pääse kanitkaan "sisään".

Paitsi portinkolosta, mutta se asia korjataan, jahka ehditään. 

Häkkyrät ovat nyt kompostin takana - tilapäisesti. 

Näitä kuvia katsoessa urakka tuntuu kyllä ylivoimaiselta. 

Varsinkin, kun ihan joka paikka repsottaa! 

Kukkalaatikko toimii tässä mittausapurina.  Oranssi naru näyttää aidan paikan, kivet portin kohdan ja vanha aurinkokello... se saa siirtyä keskelle kukkamaata, jahka irtoaa jäisestä maasta. 

Lavakaulukset on jo hankittu, mutta katteet, mullat ja aita ovat vielä kaupassa. 

Mittaukset siirtyvät seuraavaksi 1:75 -muotoon paperille. 

Paperilla moinen kasvimaan hyrskynmyrsky näyttää paljon, PALJON helpommalta.