Oliko hyvä otsikko?
Annas kun kerron.
Viikon olin pois plantaasilta ja jo oli osa luumuista päässyt ylikypsymään.
Niin että ihan käyneeltä tuoksui, kun viime sunnuntaina palasimme "hunningolta heinäntekoon". Pelästyin aluksi, että nyt ovat lepakot vallanneet autiotalon, kun luumupuun kimpussa liihotteli jotain, jolla oli aikast suuret siivet. Niitä oli kymmeniä!
Tarkempi tutkimus paljasti liihottelijat perhosiksi. Amiraaliperhosiksi, jotka suorastaan kihersivät puussa vielä kiinni olevissa, mutta selvästikin käyneissä luumuissa. Surrasi siellä ihan muutama ampiainenkin ja kärpänenkin, mutta miten nyt jotenkin sitten lumouduimme noista perhosista? Kuului muualtakin raporttia perhosten invaasiosta. Syynä tietysti ties mistä Saharasta saakka kantautunut lämpimän kostea ilmavirtaus.
Amiraalihan on sellainen ilmavirtojen mukana lentelevä vaeltaja, eikä se varsinaisesti ole elokuussa kovin harvinainen näillä leveysasteilla, mutta kun niitä oli niin penteleesti!
Ensin tietysti löin haskat nurtsiin, sillä luulin koko sadon tuhoutuneen.
Mutta paljastui, että käyneitä olivat vain kaikkein lämpimimmässä paikassa kypsyneet luumut ja loput odottivat poimijaa.
Niitä sitten poimin. Ensin fiinisti tikkailla suoraan puusta pieneen koriin samalla, kun tiputtelin käyneitä raatoja alas (kyllä perhosille vielä jäi juopoteltavaa)
Kun en enää oikein ylettänyt ja oli muutenkin vaarana tulla mukkelis-makkelis alas, siirryin siihen brutaalimpaan menetelmään, jossa oksia ravistellaan terhakkaasti. Kypsät (ja ylikypsät) luumut tippuivat alas ja niitä sitten selkä vääränä koiran kanssa poimittiin nurmikolta.
Sitä en tiedä, olisiko luumujen koko ollut suurempi, jos olisin älynnyt ajoissa tehdä hiukan raakileperkausta, mutta luulen, että tämä lajike on muutenkin jotain pienempää sorttia. Tuskin kriikuna kumminkaan.
Kauhea perkaaminenhan niissä oli, kun kypsyysaste oli kuitenkin sitä luokkaa, että luumuhillon keittoon oli ryhdyttävä heti-oitis. Ja pakkaseenkin pistin kivettömiä versioita, jotta niistä voi sitten talven pimennoissa surrata vaikka smoothien.
Pilasin kauniit kosmetologin käteni kiviä poistellessa. On omituisen värjäävää tavaraa tuo kuoriosa. Mutta seuraavana päivänä silmiini osui kaupassa kirsikan kiven poistoaparaatti. Avot, sehän olikin mainio vehje poistaa myöksin näiden pikkuluumujen kivi. Niinpä pääsin seuraavana päivänä oikein teollisen valmistuksen asteelle. Sitä en kyllä tiedä, mitä me kaikella tuolla hillolla sun muulla tehdään....
Eikä siellä vielä ihan kaikki ollut kypsää.
Vielä on kesää jäljeä
on vielä kauniita... luumuja.
