6.8.2017

Elokuun alun väriloistoa

Hengissä ollaan. Minä ja kasvit.
KASVIT ja minä 😁


Tässä ei nyt ehdi sen enempiä löpisemään. Pitää mennä jatkamaan. Palataan!

8.6.2017

Järkkäri kerrankin mukana



Kuvat täällä on suurimmaksi osaksi iPhonella näpätty. 
Ei jaksa/muista järkkäriä raahata. 
Nyt oli matkassa, joten päästään yksityiskohtien äärelle.

Kalen poikanen. Kyllä, edelleen meillä sitkeästi kutsutaan Lehtikaalia Kaleksi. 

Mustikan kukat odottavat pörisijöitä....
...jotka viihtyvät tulppanien suojissa

Ja joiden pitäisi ehtiä omenapuihinkin! 
Huussipihalla ojentelevat Kotkansiivet. Ne ovat erityisen kauniita alkukesästä, mutta ränsistyvät syyspuolella.

Lemmikkejä soisin puutarhaani tuhatmäärin enemmän!

Mirrinmittu saattaa hyvinkin korvata talvironkelin laventelin

Poimulehti. HÄH, voiko tätäkin syödä ?!?

Olen näet juuri oppinut syömään Vuohenputkea. Sitähän riittää!

Varjolilja lienee aivan ensimmäisiä keväällä maasta työntyviä perennoja. Nyt jo menossa kukka-aihiointi.

Näitähän minä viime keväänä revin ylös, kun luulin rikkaruohoiksi. Antoivat anteeksi 💕

Uskotko, että istutin samettikukat "puhtaaseen multaan"? Nyt ne pitää pelastaa hautautumasta muuhun kasvillisuuteen.


Särkynytsydän tykkää paikastaan huussipihalla.

Ihan koko syreeni on piukassa nuppuja. Voi, kun ei nyt tulisi joku toukka niitä popsimaan.


KÄRHÖ, joku kärhö... Puskee oma-aloitteisesti pation vieressä.

Mitäs pidit lähikuvailusta?
Voi hyvinkin olla, että kohta taas rauhoitun ja keskityn kesän viettoon. 
Vihreyteen ja vehreyteen tuppaa tottumaan. Sääli. 

Tässä vielä kuva meidän kotiojasta. 
Se vaan on jotenkin niin kiehtova.


7.6.2017

Violetit viettelijät

Tästä olen oikeastaan aika ylpeä.

Kylvin viime vuonna Mirrinminttua. 
Tuota "helppoa ja nopeakasvuista". 
Ja totesin, että psknmarjat, tuli vaan sellainen
hontelo puska, joka ei edes kukkinut. 
Suutuspäissäni kuitenkin iskin puskan
kukkapenkin etuosaan talvehtimaan.

Keväällä se vielä näytti melko kuolleelta, 
mutta NYT se voi hyvin ja kukkii. 


Toivottavasti se leviää ja kukkii jatkossakin. 

Samaisessa penkissä oli alkukeväästä violetteja helmililjoja (joista muutama vielä sitkeästi kukkii). Ne ovat omia poikasiani. Istuttelin 2016 syksyllä sipuleita "vailla minkään näköistä järkeä" sinne tänne. Ja sieltä täältä niitä nyt sitten tänäkin keväänä putkahti. EHKÄ laitan syksyllä uudet sipulit silleen kasaan, että ovat hiukan näyttävämpi ilmestys ensi keväänä. 

Laventeli VOI talvehtia meidän leveysasteilla. Yritin. VOI olla, että kuolivat jo syksyllä kuivuuteen, mutta viimeistään keväällä ne näyttivät niin ränsistyneiltä, että totesin parhaaksi repiä ne juurineen (juuret oli aika sitkeässä, joten VOI olla, että olisivat Mirrinmintun tavoin jossain vaiheessa vironneetkin) ja ostin Muhevaisesta satsin uusia (a 5,40) ja tälläsin niitä kahteenkin paikkaan, Laventelifani kun olen. 


Loistosalviaa olen laitellut siemenestä myös. Sekin kukkii violettina. Perennana ei varmaankaan vielä tänä vuonna, mutta toivossa eletään. ON tuolla penkissä talvesta selvinnyt Salviakin (ryyti). Ja Tarhakurjenpolvi, jonka myöskin ostin Muhevaisesta. Sekin on perenna, jonka toivon viihtyvän.

Pinkkiä vaihtelua penkkiin tuonee aikanaan Särkynytsydän (oih, kauhia nimi)
joka vasta kasvattelee varttaan. 

Etupihalla se rehottaa jo näin!


Kyllä niin pistää hiljaiseksi tuo kasvun voima. Särkynytsydänkin aloittaa joka kevät nollasta. Eli puskee kaiken tuon noin kuukaudessa. Ja vielä kukat päälle. Ihan itse. En ole edes kastellut. Mitä nyt talventörröttäjät ehdin pois leikata ja jonnekin tuonne sekaan heittää. 








5.6.2017

Villa ON Sininen





Siinä HÄN nyt on, Villa Sininen. 
Rännejä vailla vielä, mutta muuton alkaa olla valmista. 
Katto uusittiin ja nyt on mielestämme kaunis väri pinnassa. 


Sellainen haalistuneen farkun sininen, sanoisin. Tuo kyllä vaalenee parissa kesässä. Kauhtuu. 

Muistin virkistämiseksi tässä vertailua.



Eihän se värinvaihto tässä ollut pääpointti, vaan yksinkertaisesti mökki huusi huoltomaalausta. 
Samalla uusittiin rimoitus. JA se katto. Ei vielä vuotanut, mutta jäkälöitynyt huopa oli katastrofihuutomerkki. Kun vanha huopa purettiin, vahvistui myös se, mitä eräästä wanhasta ilmakuvasta yritettiin havainnoida. Keittiönurkassa on kuin onkin ollut savupiippu. Oikein muurattu sellainen. Ja siitä kohtaa olikin sitten joskus vettä päässyt vuotamaan.... jonnekin. Kattoa uusittiin jonkin verran. Lähinnä laidoilta. Ny o hiano!


Vuoden 1946 rimoitus on eri levyistä kuin 2017. No problem NLL Rakennus ja Saneeraus Oy:n pojille. Sirkkelillä vaan oikean levyistä rimaa, ja seinään. 

Istäntäitte pisti aikansa hanttiin ammattimiesten hankkimista (kyllähän noin pienen töllin itsekin maalaa...) On muuten ihan toista mieltä nyt! ONNEKSI sain pidettyä pääni. Kyllähän se taas vähän kalliiksi tuli, mutta kalliimmaksi olisi tullut ensin sohlata ihaite ja sitten....

Tähdenlento, eikun lentokone :)
Eikö ookkin vähän niin kuin satumökki?


Toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi, päättivät omenapuutkin ruveta kukkimaan. 





4.6.2017

Mä sulle tulppaanit näytän...



erityisesti pyydän kiinnittämään huomiota aurinkokelloon. Kesän edetessä se häviää kasvillisuuden sekaan.

Kukkapenkin etuosaan laiton syksyllä L&L:tä saamani Black&White -sipulit. 

Tuo yksi etualla, jo kukkinut keltainen kuuluu tontin maatiaisiin. Kirkkaan keltaisia ja punaisia tulppaineita nousee aikaisin kevällä siellä täällä, vailla sen kummempaa suunnitelmallisuutta. 
Eivät ihan ole minun makuuni, mutta 
"antaa kaikkien kukkien, kukkien kukkia vaaaaaaan"
 (jopa voikukka saa mun puolestani)


Valkoiset ovat todellakin puhtaan valkoisia. I LOVE !!!


Blacksit ovat enemmänkin tumman luumun liloja. I LOOOOOOOVE !!!!!
(sattuu olemaan mun firman värikin)



Sitten siirrytään etupihalle, jonne pistin multiin Angelica ja joku muu -lajikkeet. 
Laput on siellä maassa, pitänee mennä tarkistamaan. 


Onko vähän ihanan vaaleanpunaisia, onko?


Ovat siinä framilla, niin portista kurkistaja saa sen käsityksen, että 
Villa Sinisen puutarha on ihan ihmeihana ja niin tip-top. HA-HAA.







Vielä yksi tekninen kuva. 



Otan tällaisia valkopaperitaustaisia kuvia, sillä vakaa aikomukseni on tänä vuonna 
harjoittaa piirto- ja maalauskättäni ikuistamalla tontin flooraa pieneen sketchbookiini. 
Valkoista vasten kasvin yksityiskohdista saa paremmin selvää. Eikös?


Eihän tuo nyt mikään mestariteos ole, mutta tunnistettavissa?










2.6.2017

Teetä ja sympatiaa


Perjantaisen vapaapäivän kunniaksi 
piipahdin Mossen kanssa heti aamutuimaan
(no okei, klo 8) 
mökillä katsastamassa tilukset.

On satanut paristikin oikein kunnolla (myös rakeita),
joten maa on saanut kaipaamaansa pintakosteutta. 
Se kyllä näkyykin!
Tontti rehottaa vihreyttään, 
mutta viime vuotista huomattavasti rauhallisemmin. 

Tarkoittaa, että monet sellaiset perennat, 
jotka viime vuonna jäivät kesäkukkijoiden jalkoihin jo toukokuussa, 
ovat nyt saaneet tilaisuutensa loistaa.

Tässä hyvä esimerkki! Suurin osa kuvasta on pelkkää rikkaruohoa.
Mutta kas, lomasta pilkottaa riemukseni ihka aito Unikko.
Se semmoinen perennaunikko, (idän?)!! En ole laittanut, on tullut itsekseen.
Ei ollut viime vuonna....


Siis KATSO, kuinka kaunis!!



Toisena esimerkkinä Pikarililja.
Siinä missä viime vuonna ehdin havaita pari kellokukkaa, 
parin päivän kukinnan ajan, 
iloitsin tämän kevään runsaskukinnasta, 
joka kestikin pari viikkoa.
Alkaa nyt vasta hiipua. 

Tämä yksilö parin muun kera ovat alkuasukkaita, mutta taidan syksyllä laittaa lisää sipuleita
Sinne ne sitten jäävät, 
kevätkukkasten kuihvat varret, 
rauhaisaan lepoon
kesäkukinnan varjoon. 
Niin kuin kuuluukin.

Otsikossa luki "teetä ja SYMPATIAA".
Sympatiaa tunnen suuresti kasvipoloja kohtaan, jotka joutuvat
tänäänkin sietämään ihan julmetun kylmää tuulta.
Asteita on 8 ja aurinkokin yrittää paistaa silloin tällöin,
mutta 10 m/s tuuli on suorastaan jäätävä.
Ei mitään mahdollisuutta laittaa esimerkiksi basilikaa lavalle.
Olispa se kasvihuone!


Kaksi näin erilaista Pionia! Toisessa jo nuput pulleana. ÄLKÄÄ nyt vielä aloittako! On ihan liian kylmää!!






19.5.2017

Pizzauuni palasiksi

Siinä vaiheessa kevättä, kun todellakaan voinut tehdä mitään järkevää, 
saatiin tarmonpuuska tuhota "pizzauuni". 
Tuo muurattu hökötys, joka EI alun alkaenkaan ollut mieleemme. 
Joka sai lähtökäskyn heti, kun sen näimme. 

Yritin löytää arkistoista kuvaa tuhouksen kohteesta,
mutta eipä ole tullut kuvatuksi....
Tosin KAIKKI, jotka tontilla ovat käyneet, 
tietävät mistä puhun. Tästä: 


Ei kun leka laulamaan. Kun vielä oli hiljaista, eikä kukaan huomannut, mitä meillä taas touhutaan. 
Isäntäitte suorastaan nautti hommastaan. 


Niin nautin minäkin puolen tunnin päästä. Tästä näkymästä!


Tuo on minun jalkani. Join raunioilla, auringon lämmössä  oikein tuhojaiskahvit juhlan kunniaksi

Siivottavaa riitti. 
Mietittiin, mitä ihmettä jäännöksille tehtäisiin.
Ensin meinattiin roudata murikat sorttikselle, 
mutta sitten sain (ainakin nyt tuntuu siltä, että)
LOISTOIDEAN.



Kukkapenkit saatiin vihdoin erotettua nurmikosta, 
kun kaivettiin lapiolla penkin ja nurmen väliin potero, 
johon ladoin murikoita vieri viereen muuriksi. 
Päälle pyöreitä kiviä, jotka viime kesänä hautautuivat nurmen alle.

Yläkuvassa uusittu ruusupenkki ja alakuvassa etupihan 
nyt laajennettu kukkapenkki "Mosseaitoineen" ja uusine multineen.


Vielä jäi jokunen murikka, mutta voiton puolella ollaan. 
Ja kun meistä aika jättää, on sitten seuraavilla omistajilla lämmin kiroilu: 
"mitä hemmettiä täällä oikein on koko tontti täynnä?!?

Viittaan siihen, että karhunvatukkapuskan takana on törrötellyt kivi, 
johon ruohonleikkuri aina ikävästi osuu. Niinpä isäntäitte sitä alkoi 
kevään ja lämmenneen maan kunniaksi ylös tonkia. Naureskeli samalla tarinaa
eräästä varsinaissuomalaisesta yrittäjästä, joka päätti myöskin kaivattaa pienen ikävän kivenmurikan pois auton renkaita härnäämästä. Osoittautuikin sitten tuo kivenmurikka varsinaiseksi "jäävuoren huipuksi" ja lopulta piti kutsua kaivinkone paikalle. Parimetrinen pallerohan sieltä sitten ylös kaivettiinkin. 

Itse touhusin kasvimaan kimpussa ajan kulun unohtaen. Kun sitten jossain vaiheessa havahduin, tajusin, että isäntäitte oli edelleen murikan kimpussa. Hymykin oli hyytynyt. Kun ehdin hätiin, oli tuo kaivanut puolet jonkun rakennuksen perustuksista esiin! Tontin kulmassa on joskus ollut.... jotain. Kävimme melko kiivaankin keskustelun siitä, pitääkö koko perustus todellakin kaivella ylös. Minä voitin. Ei todellakaan! Haudataan se takaisin. Mutta isäntäitte sai sen verran liekaa, että sai paukuttaa lekalla ja rautakangella sen alkuperäisen murikankulman matalammaksi. Nyt kelpaa ruohonleikkurilla hurrautella. Ja rauniot jäivät odottamaan seuraavia arkkeologeja. 

Niih, että murikkaa riittää tontilla jälkipolvienkin ihmettelemiseksi!

Hei muutes, kasvun voimaa. 
Ei mennyt kuin viikko, niin uusittu kasvimaa näyttää jo tältä. 
Pahaa pelkään, että suurin osa on rikkaruohoa...

Mårbakat ja tuoksupelargonit pääsivät ulkoilemaan