28.3.2017

Roska vai siemen?



Ihan en ollut varma, olinko joutunut höynäytyksen uhriksi. 
Sain jo viime kesänä kummitädiltäni (joka hortonomi onkin!)
lahjaksi pienen purkin, jossa oli.... 
roskia?

Oli tekstannut purkin kylkeen "amerikan isonsamettiruusu"
ja käskenyt huiskia puutarhaan. 
(* muoks. Kyljessä EI lukenut, että ISO. 
Horttonomitätini korjasi, että nämä ovat pienikukkaisia. 
Ja mainittakoon, että tokan lehtiparin jälkeen ne poikaset jo alkoivat nuppua teettämään. Nyppäsin pois ja kerroin heille, että ensin pitää valmistaa pottikelpoinen taimi!)


Huiskiminen jäi siinä kaaoksen hallinnassa, 
mutta syksyllä kiikutin purkin himaan ja vannotin itseni muistamaan, 
että annan roskille tilaisuuden tänä keväänä. 

Noooh, siinä pahimman kylvökuumeen iskiessä 
maaliskuun alussa nämä roskat etsiytyivät käsiini, 
joten päätin, että "syteen tai saveen, 
laitetaan nyt koeviljely pystyyn". 

Itävät, jos itävät. 
Ja tolkutin itselleni, että varmaankin siinä 
joka tapauksessa menee kaaaaauaaan.
No, ei mennyt.



Nytten sitten taidan olla pulassa. 

4.3. kylvin
Viikon päästä iti.

Mää en käsitä tätä kasvun tahtoa ja voimaa!


Nämä eivät enää ole mitään vastasyntyneitä, vaan jo kerran koulittuja.

Ostin K-raudasta tällaisia näppäriä pienoiskasvihuoneita.

Kuva kaapattu valmistajan sivuilta. Sorry epätarkkuus.


Osoittautuivat erinomaisiksi! 
Saattaa olla, että ymmärrän seuraavan kylvön yhteydessä 
esitellä hiukan lisää tätä nerokasta böksisysteemiä.

Pistelin jokaiseen koloon yhden "roskan". 
Kun noin puolet oli itänyt, siirsin taimen alut isompiin purkkeihin.
Kaksi per purkki. 

Ne olisi voinut jättää vielä Pluggboxiinkin,
mutta jotenkin nyt vain halusin kokeilla taimikasvatuksen
seuraavaakin vaihetta. Eli sitä koulimista.


Siinä nämä nyt kasvavat köökin ikkunalla. 
Nähtäväksi jää, olinko näiden kanssa liian aikaisessa. 
Riippuu täysin kevään edistymisestä. 

Siemeniä jäi tokinvielä rutkasti suoraan puutarhaan "huiskittavaksi".

En muuten tykännyt samettikukista jossain vaiheessa lainkaan. 
Johtuu varmaan siitä, että lapsuudessani 70-luvulla tuntui,
 ettei muita kesäkukkia ollutkaan. 

MUTTA nyttemmin se kuuluu suosikkeihini. 
Varsinkin kun hyötypuutarhassa tuo hoitelee kauneutensa lisäksi
myös höntiäisinvaasiopuolustushommia








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olet löytänyt Villa Siniselle, ihanaa!
Jätä ihmeessä viestiä 😊