Pizzauuni palasiksi

Siinä vaiheessa kevättä, kun todellakaan voinut tehdä mitään järkevää, 

saatiin tarmonpuuska tuhota "pizzauuni". 

Tuo muurattu hökötys, joka EI alun alkaenkaan ollut mieleemme. 

Joka sai lähtökäskyn heti, kun sen näimme. 

Yritin löytää arkistoista kuvaa tuhouksen kohteesta,

mutta eipä ole tullut kuvatuksi....

Tosin KAIKKI, jotka tontilla ovat käyneet, 

tietävät mistä puhun. Tästä: 

Ei kun leka laulamaan. Kun vielä oli hiljaista, eikä kukaan huomannut, mitä meillä taas touhutaan. 

Isäntäitte suorastaan nautti hommastaan. 

Niin nautin minäkin puolen tunnin päästä. Tästä näkymästä!

Tuo on minun jalkani. Join raunioilla, auringon lämmössä  oikein tuhojaiskahvit juhlan kunniaksi

Siivottavaa riitti. 

Mietittiin, mitä ihmettä jäännöksille tehtäisiin.

Ensin meinattiin roudata murikat sorttikselle, 

mutta sitten sain (ainakin nyt tuntuu siltä, että)

LOISTOIDEAN.

Kukkapenkit saatiin vihdoin erotettua nurmikosta, 

kun kaivettiin lapiolla penkin ja nurmen väliin potero, 

johon ladoin murikoita vieri viereen muuriksi. 

Päälle pyöreitä kiviä, jotka viime kesänä hautautuivat nurmen alle.

Yläkuvassa uusittu ruusupenkki ja alakuvassa etupihan 

nyt laajennettu kukkapenkki "Mosseaitoineen" ja uusine multineen.

Vielä jäi jokunen murikka, mutta voiton puolella ollaan. 

Ja kun meistä aika jättää, on sitten seuraavilla omistajilla lämmin kiroilu: 

"mitä hemmettiä täällä oikein on koko tontti täynnä?!?

Viittaan siihen, että karhunvatukkapuskan takana on törrötellyt kivi, 

johon ruohonleikkuri aina ikävästi osuu. Niinpä isäntäitte sitä alkoi 

kevään ja lämmenneen maan kunniaksi ylös tonkia. Naureskeli samalla tarinaa

eräästä varsinaissuomalaisesta yrittäjästä, joka päätti myöskin kaivattaa pienen ikävän kivenmurikan pois auton renkaita härnäämästä. Osoittautuikin sitten tuo kivenmurikka varsinaiseksi "jäävuoren huipuksi" ja lopulta piti kutsua kaivinkone paikalle. Parimetrinen pallerohan sieltä sitten ylös kaivettiinkin. 

Itse touhusin kasvimaan kimpussa ajan kulun unohtaen. Kun sitten jossain vaiheessa havahduin, tajusin, että isäntäitte oli edelleen murikan kimpussa. Hymykin oli hyytynyt. Kun ehdin hätiin, oli tuo kaivanut puolet jonkun rakennuksen perustuksista esiin! Tontin kulmassa on joskus ollut.... jotain. Kävimme melko kiivaankin keskustelun siitä, pitääkö koko perustus todellakin kaivella ylös. Minä voitin. Ei todellakaan! Haudataan se takaisin. Mutta isäntäitte sai sen verran liekaa, että sai paukuttaa lekalla ja rautakangella sen alkuperäisen murikankulman matalammaksi. Nyt kelpaa ruohonleikkurilla hurrautella. Ja rauniot jäivät odottamaan seuraavia arkkeologeja. 

Niih, että murikkaa riittää tontilla jälkipolvienkin ihmettelemiseksi!

Hei muutes, kasvun voimaa. 

Ei mennyt kuin viikko, niin uusittu kasvimaa näyttää jo tältä. 

Pahaa pelkään, että suurin osa on rikkaruohoa...

Mårbakat ja tuoksupelargonit pääsivät ulkoilemaan