1.1.2018

vuoden viimeinen päivä


Helloooo!
On tässä vähän kiireitä pidellyt. Kuvia kyllä olisi, mutten ole saanut niitä blogiin saakka....
Vuoden 2017 viimeisenä päivänä paistaa pilkisti hetken aurinkokin ja meidän kolmikko äityi ihan puutarhahommiin. Ensin virallinen terkastuskierros tiluksilla (mitä, eikö muka koira-aidan taakse pääsekään, tuumi herra sherlokki)


Puutarhassa.... vihersi. Osa kasveista ei ole ymmärtänyt talven vielä tulleenkaan (kuvassa minttu), kun taas osa (lumikellot) luulevat jo kevään koittavan, ja puskevat jo pikku alkujaan. Voi, voi... Huonostihan siinä vielä käy.


Yleisesti ottaen näkymät ovat ränsistyneet ja pystyyn kuolleet. 
Tai no, mikä pystyyn ja mikä lässähdykseen.


Upea tuoksupelargoni on kokenut loppunsa syksyn pikkupakkasissa. Ja jäänyt niille sijoilleen.
Tarkastuksemme perusteella päätimme suorittaa hiukan syys-, vai keväthommia, eli pientä talventörröttäjien alasajoa, mikä sai plantaasin näyttämään hieman sivistyneemmältä, 
vai mitä sanot?

ennen
ja
jälkeen

Aika paljon jätettiin vielä koskematta. Katsotaan sitten keväällä, mikä näistä on hengissä. 


Toivon kovasti paljon, että tuleva kesä olisi aurinkoisempi. 
Voisin muuttaa mökille vaikka asumaan, jos...









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olet löytänyt Villa Siniselle, ihanaa!
Jätä ihmeessä viestiä 😊