Ja talvi tuli

Talvi yllätti jälleen. 

No, tällä kertaa se pääkaupunkiseudulla kyllä yllätti. 

Tuli yhdessä yössä ja vahvisti otettaan muutaman vuorokauden lumimyräkällä.

Villa Sinistä oli onneksi valmisteltu talveen pikku hiljaa jo pitkin syksyä. 

Vedet katkaistiin lokakuun puolessa välissä. Samoihin aikoihin mökki sai talviluukut. 

Sisällä alkoi olla kylmempää kuin ulkona, jossa sitkeimmät kesäkukat eivät suostuneet lopettelemaan kukintaansa. Ja näinhän siinä sitten kävi: 

Kehäkukat

Lehtikaalia kaivoin ruokapöytään vielä lumen alta. Täysin rapsakkaa.

Tuoksuherneet jäätyivät pystyyn

Jotenkin haikeaa. 

Nyt on (ihanan höttöistä) lunta kolmisenkymmentä senttiä, 

joten tie Villa Siniseen on tukossa. 

Se nukkuu talviuntaan. 

* * *

Kevääseen valmistautuen

Eipä tässä olla vielä päästy kunnolla syksyynkään (mikä lie inkkarikesä iski), 

mutta sipulit pitää pikkuhiljaa istuttaa, jos meinaa nättiä kevättä odotella. 

Näin itselleni vakuuttelin ja tuommoisista kauneuksista haaveilin, 

samalla kun mutustelin kiikkustuolissa kammarinpuolella kuivaa korppua 

ja hörpin kahvia iltapäiväauringossa. 

Olin näet käväissyt Plantagenin apajilla ja ostanut pussillisia sipuleita maahan pantaviksi. 

Ja tietysti pitää omasta puutarhasta ottaa talteen siemeniä. Tässä kuivahtelee Malvaa. 

Erehdyttävästi hiirenkikkaran näköisiä ovat siemenet. Paree merkata tarkkaan pussin kylkeen lajike. Ja uskoa keväällä, että todellakin ovat siemeniä.

Aina vain mustemmaksi menee

Aina vain mustemmaksi menee satoni. 

Siinä, missä viime vuonna ehdin kerätä karhunvatukkasadon 

vasta syyskuun loppupuolella (kun plantaasi siirtyi omistukseemme), 

kypsyvät tietysti karhunvatukatkin samaan syssyyn nyt kaiken muun kanssa. 

Oikein pattiin ottaa, kun ei pysty keskittymään mihinkään kunnolla. 

Kiire alkoi olla näitäkin poimia, sillä en osannut käydä tsekkaamassa kypsymisastetta ajoissa. Jotenkin oletin, että niiden vuoro tosiaankin olisi vasta syys-lokakuussa. 

No, niin kuin kuvista näkyy, nämä ovat siinä mielessä "armollisia", että väristä pystyy näppärästi päättelemään kypsyysasteen ja satokin kypsyy vähän kerrallaan. Noin niinkuin 2 litraa kerrallaan. 

Sellainen totuus näissä on, että ovat ehkä parhaimpia suoraan puskasta syöden. 

Sillä lailla kaksin käsin ja massukka pömpöllään. 

Pakastus ei oikein kannata (vetistyvät) ja makeuskin häviää nopeasti jääkaappisäilytyksessä. 

Keittiön pöydälle en niitä kärpäsille jätä!

Osan söin puuron joukossa ja osasta keitin

.... taivaallista hilloa

Me oltiin mustikassa

Koirani ja minä

Käytiin poimimassa pensasmustikatkin

Sato ei nyt mikään älyttömän hyvä ollut, 

mutta sen kyllä saattoi arvata, sillä puskat on mielestäni istutettu 

a) aivan väärään paikkaan 

b) aivan liian tiheään 

c) happamuusolosuhteetkin on päin prinkkalaa. 

Noissa pensaissa riittänee urakkaa tuleviin vuosiin. 

Mutta kyllä ne hyviä olivat!

Tiesitkös muuten, että Blueberry (lontoon kieltä) 

tarkoittaa nimenomaan pensasmustikkaa, 

kun taas Bilberry arktista, Suomenkin metsissä kasvavaa 

mustikkaa

Ne ovat sukulaisia, mutteivät veljeksiä. 

Ei, toi yksi "prippu" EI ole mustikkamato, vaan roska! Oikein vartavasten sen tarkistin. 

Amiraalit juopuivat luumuviinasta

Oliko hyvä otsikko?

Annas kun kerron.

Viikon olin pois plantaasilta ja jo oli osa luumuista päässyt ylikypsymään. 

Niin että ihan käyneeltä tuoksui, kun viime sunnuntaina palasimme "hunningolta heinäntekoon". Pelästyin aluksi, että nyt ovat lepakot vallanneet autiotalon, kun luumupuun kimpussa liihotteli jotain, jolla oli aikast suuret siivet. Niitä oli kymmeniä!

Tarkempi tutkimus paljasti liihottelijat perhosiksi. Amiraaliperhosiksi, jotka suorastaan kihersivät puussa vielä kiinni olevissa, mutta selvästikin käyneissä luumuissa. Surrasi siellä ihan muutama ampiainenkin ja kärpänenkin, mutta miten nyt jotenkin sitten lumouduimme noista perhosista? Kuului muualtakin raporttia perhosten invaasiosta. Syynä tietysti ties mistä Saharasta saakka kantautunut lämpimän kostea ilmavirtaus. 

Amiraalihan on sellainen ilmavirtojen mukana lentelevä vaeltaja, eikä se varsinaisesti ole elokuussa kovin harvinainen näillä leveysasteilla, mutta kun niitä oli niin penteleesti!

Ensin tietysti löin haskat nurtsiin, sillä luulin koko sadon tuhoutuneen. 

Mutta paljastui, että käyneitä olivat vain kaikkein lämpimimmässä paikassa kypsyneet luumut ja loput odottivat poimijaa. 

Niitä sitten poimin. Ensin fiinisti tikkailla suoraan puusta pieneen koriin samalla, kun tiputtelin käyneitä raatoja alas (kyllä perhosille vielä jäi juopoteltavaa)

Kun en enää oikein ylettänyt ja oli muutenkin vaarana tulla mukkelis-makkelis alas, siirryin siihen brutaalimpaan menetelmään, jossa oksia ravistellaan terhakkaasti. Kypsät (ja ylikypsät) luumut tippuivat alas ja niitä sitten selkä vääränä koiran kanssa poimittiin nurmikolta. 

Sitä en tiedä, olisiko luumujen koko ollut suurempi, jos olisin älynnyt ajoissa tehdä hiukan raakileperkausta, mutta luulen, että tämä lajike on muutenkin jotain pienempää sorttia. Tuskin kriikuna kumminkaan. 

Kauhea perkaaminenhan niissä oli, kun kypsyysaste oli kuitenkin sitä luokkaa, että luumuhillon keittoon oli ryhdyttävä heti-oitis. Ja pakkaseenkin pistin kivettömiä versioita, jotta niistä voi sitten talven pimennoissa surrata vaikka smoothien. 

Pilasin kauniit kosmetologin käteni kiviä poistellessa. On omituisen värjäävää tavaraa tuo kuoriosa. Mutta seuraavana päivänä silmiini osui kaupassa kirsikan kiven poistoaparaatti. Avot, sehän olikin mainio vehje poistaa myöksin näiden pikkuluumujen kivi. Niinpä pääsin seuraavana päivänä oikein teollisen valmistuksen asteelle. Sitä en kyllä tiedä, mitä me kaikella tuolla hillolla sun muulla tehdään....

Eikä siellä vielä ihan kaikki ollut kypsää. 

Vielä on kesää jäljeä

on vielä kauniita... luumuja.

Raparperipiirakka

Nyt on ihan pakko pistää tähän ihan vaan itselleni muistiin tämän kesän ehdoton mökkihitti, Sumarin Sikken NamiNamasten raikkaan raparperipiirakan ohje (alkuperäinen täältä). Koska ensi kesänä tätä reseptiä haetaan taas kissojen ja koirien kera!

Teen pyöreään piirakkavuokaan Sikken ohjeesta puolikkaan, eli:

300 g kuorimattomia raparperin varsia puolen sentin paloiksi leikattuna
3 rkl sokeria

Annetaan mehustua sen aikaa, kun valmistetaan pohja:

2,5 dl vehnäjauhoja
150g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Aineet laitetaan tehosekottimeen ja surrautetaan nopeasti taikinaksi, joka painellaan piirasvuokaan. Laitan leivinpaperiarkin alle, jotta tahmoisen valuvaisen pohjataikinan saa kakkulapiolla edes jotenkuten otettua.

Ensin paistetaan pelkkää pohjaa uunissa 10 minuuttia  (210 astetta)

Sillä välin valmistetaan kuorrute:

2 kananmunaa
3 rkl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja

Vaahdotetaan sokeri ja munat. Lopuksi lisätään vehnäjauhot nostellen sekaan. Laitetaan lötkö seos muovipussiin.

Kun piiraspohja on valmis, lisätään raparperin palat päälle. Laitoinpa kerran vasta poimittuja vadelmiakin mukaan. Kaunista, namuisaa tuli!

Päälle pursotetaan kuorrute niin, että hiukan raparperiakin näkyy. Täyte leviää, joten varovasti!

Sitten taas uuniin. Nyt riittää melkeinpä 5 minuuttia! Ihan vaan, jotta kuorrute saa väriä.

Ihan parasta lämpimänä ja vaniljajäätelön kera. Tämmöinen:

Tein tätä pitkin kesää, eli hyvin käyvät vähän varttuneemmatkin varret. Ei tarvitse hosua kevätversoista!

Vadelmaa, vadelmaa, vadelmaa

Tuli vähän vadelmaa. Oli kuulemma toinen hyvä satovuosi peräjälkeen.
On niitä sitten raja-aidoista poimittukin. Ja loput jäi ylikypsinä aitaan.

Mutta mikä vika näissä oikein on, kun eivät ole madoille kelvanneet ?!?!

En nähnyt toukan toukkaa koko parin viikon poimintarupeaman aikana!

Valkoinen veranta

Veranta sai viimein valkoise värinsä, samalla kun ikkunan pokat huoltomaalattiin.

Ripsaus roosaa on aina paikallaan

Vaikkapa tuoksuvien ruusujen muodossa

Tässä ennen ja jälkeen

 

Nyt kelpaa lötkötellä kesäiltoja ja kurkkia ohikulkijoita verhojen raosta. 

Ja jottei ihan suorittamiseksi mene, sovittiin isäntäitten kanssa, 

että Villasta tuleekin Sininen vasta ensi vuonna. 

Heinäkuun rappari

Heinäkuu mennä tohistelee sekin nopeaan tahtiin. On ollut paljon (muuta) hommaa, joten puutarha on päässyt hieman villiintymään.

Jos oli kesäkuussa kukkaa, niin heinäkuu pistää paremmaksi. Kiitos lämpimien ja kosteiden sääolosuhteiden.

Kasvimaan kukkaloistoa, eli ns. syötäviä kukkia: kehäkukkaa, krassia, ruiskukkaa ja kruunutilliä (odottelee rapujuhlia...)

Kukkapenkin kukkia en menisi syömään, sillä en edelleenkään tiedä, mitä ne kaikki oikein on.

okein, päivänkakkara ja jonkun sortin elämänlanka (kuristaa kivasti isäntänsä...)

Malva - ilmeisesti Ruusumalva ja taustalla kukintaa vasta aloitteleva morsiusharso

Matala, iloisenkeltainen lilja

Täytyy sanoa, että ruusupenkki on kyllä uskomaton! Kun yksi laji lopettaa, toinen aloittaa.
Tämä matala lajike kukassa nyt. 

Malva lähikuvassa

Ei nyt oikein ole ehtinyt kuvata puutarhaansa, kun ollaan maalattu ikkunan pokia sisältä ja ulkoa. Ja verantakin sain valkoisen pinnan seiniin ja kattoon. Se on toinen tarina.

Popsi popsi porkkanaa

... hampaita se vahvistaa. 

Mullapas onkin kunnon pupunököhampaat....

Pari koenyyhtöä todisti, että alkaa olla porkkana-aika. 

Ei niitä porkkanoita nyt niin hirveästi ole, mutta onpahan kumminkin. Ja mikä parasta, myös naatit ovat erittäin hyvä voivasen näköisiä (toisin kuin vieressä kasvavat retiisinaatit, jotka ovat täynnä reikiä). 

Pääsin tänään maistelemaan naattipestoa! Erinomaista ihan sellaisenaan esimerkiksi pastan kyytipoikana. Tässä simppeli ohje: 

Voi tuohon lisätä vielä suolaa ja pippuriakin, jos on sellainen maku. Ja parmesaanin vaihdan usein mustaleimaemmentaaliin, koska sitä usein miten löytyy pakkasesta hätävaroiksi. Niin tein tänäänkin. 

Sen verran nyt kuitenkin sanon, että käytän naattipestoon vain "oman maan naatteja", eli luomuiksi tiedettyjä. Ei myrkkyjä mun pestoon, kiitos!

Ruusupuska

Ai, se ruusupuska? 

No, tällainen

😌

Oho, kun tuli hyvää!

No kun niitä ruusun kukkia on niin paljon. 

Teki mieli kokeilla niistä jotain syötävääkin. 

Kun kerran luomuja ovat. 

Keräsin pöyheän litran verran terälehtiä

Laitoin kasariin ja lisäsin 3 dl vettä ja 7 dl hillosokeria

Keittelin 10 minuuttia

(joo, ja lisäsin ihan vähän punaista väriainetta, mutta liikaahan sitä lorahti...)

Oho, kun tuli hyvää siirappia!

.... ja tahmeeta ...

😋

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua

Puutarhassani on ruusuja. Mukavasti. Tykkään kovasti.
Ja varoitan! Nyt voi tulla ruusuähky!

On pikkuruusua, juhannusruusua,

Juhannusruusun kanssa yhtäaikaa kukkinutta vaaleanpunaista ruusua (joka on ihan samanlainen kuin jussinruusu, mutta hennon vaaleanpunainen:

 

On isoa pinkkiä (huumaava tuoksu)

 

Ja ihan nyt justiinsa kukkimaan ruvennut iso puska, jossa on isoja vaaleanpunaisia kukkia. 

Ja tol-kut-to-man huumaavan tuoksuisia.

Puska on piukeana nupuistaan.

Edellinen omistaja kerto, ettei oikeastaan ole tehnyt ruusupuskilleen yhtään mitään. Niinpä en tehnyt syksyllä minäkään. Annoin olla vaan ja kevättalvella heittelin hiukan lunta juurelle, kun pälvi alkoi paistaa uhkaavasti. 

Kuivia oksia olen poistanut sitä mukaa, kun olen varmistunut niiden olevan kuolleita. 

Tarkkana sai olla, sillä pitkään osa oksista näytteli todella vakuuttavasti, kunnes yhtäkkiä alkoivatkin puskea lehteä. Pari risuisen näköistä yksilöä vetäisin juurestaan poikki. Ja nyt nekin puskistuvat terhakkaasti. 

Tässähän voisi erehtyä luulemaan olevansa oikein ruusutarhuri.....